Museorakennus Emil

Museotoiminta

Helsingin maalaiskuntaan kuului aikoinaan nykyisen Vantaan lisäksi myös osia Helsingistä ja Tuusulasta.

Vanha Helsingin maalaiskunta oli maatalousyhteisö, jonka tunnusomaiset piirteet ovat katoamassa Vantaan nopean kaupungistumisen myötä. Helsinge Lantmannagille aloitti museoprojektinsa 1980-luvun loppupuolella tarkoituksenaan säilyttää kaupungin historiallista perintöä. Museo on erinomainen kohde alueelle vastamuuttaneille, jotka haluavat tutustua uuden asuinalueeseensa historiaan, mutta myös oiva kohde niille, jotka ovat kiinnostuneita esivanhempiensa kulttuuriperinnöstä.

Vantaan maatalousmuseo on kaksikielinen paikallismuseo, johon on kerätty esineitä ja tietoa vanhasta Helsingin maalaiskunnasta. Museo koostuu kahdesta rakennuksesta. Varsinainen museorakennus Emil on kokonaan rakennettu puusta, osittain vanhaa rakennustapaa jäljitellen. Emil vihittiin käyttöön vuonna 2006. Rakennus sisältää pohjakerroksen pysyvän näyttelytilan lisäksi kokous- ja juhlatilan Emilin Vintti, jossa kesäaikaan voidaan järjestää erikoisnäyttelyitä ja erilaisia tilaisuuksia. Emilin vintti muistuttaa tyyliltään navetan ylistä ja sen akustiikka on saanut erityistä kiitosta. Rakennuksessa on myös noin 40 hengen kokoustila, jonka yhteydessä on jääkaapilla ja pakastimella varustettu keittiö.

Toinen rakennus, Maiju, on suunniteltu kokous- ja juhlatilaksi, ja sopii niin yli 100 henkilön tilaisuuksiin kuin pienemmillekin seurueille. Maiju on ympärivuotisessa käytössä.

Museo sijaitsee Vantaankosken, Kehäradan ja Helsinki-Vantaa – lentokentän läheisyydessä, joten se on myös kauempaa tulevien vierailijoiden helposti löydettävissä. Pihalla on reilusti parkkipaikkoja niin autoille kuin busseille.

Aukioloajat

Vantaan maatalousmuseo on auki tilauksesta. Ota rohkeasti yhteyttä.

Meiltä voi myös varata opastettuja kiertokäyntejä esim. päiväkoti- ja koululaisryhmille.

Hinnat

Museokäynti maksaa:

Lapsille: 2 €
Aikuisille: 4 €